Sairaalan pyjamista siviileihin

Juu, taas ollaan ilman nettia. Ja aakkosia pisteilla. Nytkin kirjoittelen kuntosalin paatteella, jotta rakkaat lukijani ette aivan suuttuisi :)

Uuden vuoden olin pikaisesti Suomessa. Ihmettelin mokilla lumen runsautta ja pakkasta, ja jatkoin samoilla linjoilla vanhempieni luona. Muutaman kaverin paasin sentaan nakemaan. Paluu oli karmea. Kaikki joulun yli venytetyt sektiot ja kaynnistykset kaatuivat niskaan ja sirkus pyori taysilla. Juuri eilen toisen suomalaisen katilon kanssa juttelin, etta jos jotain taalta jaa kateen niin stressinsietokyky ainakin on kasvanut. Ihan vahasta ei hatkahda.

Olin eilen periaatteessa viimeista paivaa sairaalassa. Huomisesta alkaen menen avopuolelle tekemaan neuvolatyota. Teemme paljon kotikaynteja ja jonkin verran pidamme vastaanottoa terkkarissa. Lahinna se on ante- ja postnataalityota, mutta toisaalta olemme valmiina myos hoitamaan kotisynnytyksia, ja jos niita ei paivystysvuoroina ole (niinkuin taalla yleensa ei olekaan) niin luultavimmin paadymme synnariin. Parhaimmillaan homma on kuin unelma. Saa hoitaa samoja naisia raskauden alusta aina viikkoon pariin synnytyksen jalkeen asti, synnytyksenkin jos hyvin kay. Luultavasti, kun katiloita kuitenkin on nyt enemman, naen saman perheen korkeintaan muutaman kerran. Luulen silti, etta tyo on varsin mukavaa, kun saa rauhassa keskittya yhteen kerrallaan. Pian selviaa. Eika Suomessa tallaista edes paase katilo tekemaan!