Katilon lapsivuodemasennusta

Jos luulitte - niin kuin mina - etta rahahuoleni ovat ohitse, saatatte huomata erehtyneenne. Sotkujen selvittamiseen kului koko eilinen paiva, ja sisalsi nelja kayntia pankissa, palkanmaksun ja ylihoitajan luona itkemisen, ja aidille soittamisen. On niin hieno tunne, kun on tililla rahaa, muttei mitaan keinoa paasta niihin kasiksi, ainakaan viikon sisalla. No, asiat jarjestyivat, sain maineen sairaalassa ;) ja kaikki on taas paremmin. Vielako joku haaveilee ulkomaille muuttamisesta?

Naen tanaan vihdoin ja viimein au pair perhettani, kun he ovat paasseet asettumaan aloilleen lomaviikon jalkeen. En millaan malta odottaa. Minulla ei ole vaan mitaa tuliaisia. Olen aina vienyt heille, ja tytolle erityisesti jotain suomalaista, mutta nyt en jotenkin vain keksinyt 20kgn joukosta tilaa. Matkalaukku muuten painoi 21.7kg, mika on mielestani loistava saavutus, siina on vuoden kamat. Niista kylla suuri osa menee suoraan vaihtoon, naytan ihan maalaistollolta naiden trenditietoisten paikallisten joukossa. Toisella puolella Lontoota menee mika tahansa lapi, taalla en ole ensimmainen jota kaupassa palvellaan. Tai ehka vain muutan toiselle seudulle :)

Tanaan ja huomenna olen postnataaliosastolla. Kuuden hengen huoneet, ja melkoinen hassakka. Minua ohjaa mainio vanhempi australialaiskatilo, jonka huumorintaju kestaa hienosti, kun kirjoitan vaariin papereihin ja kyselen miten sanoja kirjoitetaan. Taalla ei muuten vauvan tarvitse kunnolla imea ensimmaisten 24h aikana, sanovat etta vauvalla on kylla varastoja. Verensokereita ei juuri vahdita, ja lisamaitoa ei ihan helppo hankkia. Vanhemmat voivat halutessaan tuoda mukanaan, kuten he tuovat kaiken muunkin. Vaatteet, pyyhkeet, vaipat (molemmille!) ja kaiken. Leikkurivaatteet ja lakanat talo tarjoaa. Silti nailla ei ole yhtaan enempaa kamaa mukana kuin vanhassa tyopaikassani. Kummallista.