Pankkikatiloytta
Soittivat torstaina 7.33 aamulla, et viitsisi tulla yovuoroon. Olivat todella pulassa. En edeskuulu pankkiin, mita kautta voi tehda ylimaaraista keikkaa hyvalla rahalla. Viitsinhan mina, kun unen popperossa vastasin. Herattyani kaduin kylla hetken. Tein vuoron synnarissa, ja kateellisena muut katsoivat, kun sain yon ainoan kopin - kaikki muut sektioita. Eka kerta ikina, kun kukaan ei tullut minua avustamaan, mutta eipa siina toisaalta tarvittukaan. Astrupeja ei tarvitse rutiinisti ottaa ja napa laitetaan ajallaan joskus. Ainoa ongelma on miten pitaa hanskat puhtaina ilman etta on koko ajan vaihtamassa. Ehka viela joskus keksin. Tai sitten en, ja lakkaan vain valittamasta kuten paikalliset ovat tehneet kautta aikojen.
Oli kylla upea synnytys. Pitkaan haki vauhtia, mutta lopulta kesti alle tunnin koko homma. Ihan hyva etta tuli ajoissa - ainakin siis minun kannalta :) Mutta parasta on, etta sain sovituksi, etta pankkivuoron eli ylimaaraisen rahan sijasta saan ensi viikolla pitkan paivan vapaaksi. Viisi perakkaista vapaata kylailijoiden kanssa!

0 Comments:
Post a Comment
<< Home