Wednesday, May 17, 2006

Uneton

Kello on jo paljon, ja minun pitäisi olla nukkumassa. En ole järkevä, vaan jään leikkimään koneella. Nyt on uudet nettiselaimet ja sähköpostiohjelmat, parkkipaikka viikonlopuksi maksettuna ja hikoiltu nettipankissa. Selitän itselleni, että kaikki tuo oli tarpeellista ja hyödyllistä. Enkä voinut tehdä kaikkea aiemmin, koska siskon kanssa piti skypetellä, kaverille soittaa, ja kämppiskin tarvitsee nettiä vuorollaan.

Reilu viikko sitten olin vanhempieni kanssa Skotlantia ihmettelemässä. Aivan mieletön maa, joka paikassa upeat maisemat ja ystävälliset ihmiset. Lontooseen paluu oli taas vaikeaa.

Huomenna on team building päivä. Mietitään, miten työtä voisi tehdä laadukkaammin, helpommin ja mukavammin. Ihmettelen kovasti, miten ovat ottaneet minut mukaan. Tuskin minulla on enää paljon muutettavaa tuossa tiimissä, kun lähtöön on enää reilu viikko. No, ottavat kuitenkin, ja päivän päätteeksi mennään syömään (ja juomaan) lähtöni kunniaksi. Varsinaiset läksiäiset ovat ensi viikolla, mutta he halusivat oman intiimimmän illan. Sopiihan tuo, kunhan vain olen kunnossa lentääkseni varhain perjantaina ystäväni häihin. Yöunilla ei kyllä tulla hurraamaan, jos tänäkään yönä en ymmärrä mennä ajoissa tutumaan.

Alkaakohan pikkuhiljaa avartua, mitä vuodella on ollut annettavana? Olen jo muutamat lähtöitkut ehtinyt itkeä, ja paluu on alkanut jo pelottaa. Tuntuu höhlältä, että kun on saanut kaiken tuskan jälkeen itsensä sopeutumaan tänne, on sama projekti edessä Suomessa. Vaan mentävä on, Lontoo ei ollut minua varten. Ainakaan tällä kertaa.

3 Comments:

Anonymous Anonymous said...

uhuh! kohtahas sinä oot jo täällä! ilmoitteles itsestäsi sitten :)

se oravainen kamusi

7:45 am  
Blogger Katilo said...

no en ihan siellä, missä ajattelet... Kerron pian tarkemmin. Mulla on muuten sulle kaksi kirjettä, toisen kirjoitin syksyllä ja toisen talvella :) Ei posti kulje jos ei postita. Kumma juttu.

3:30 pm  
Anonymous Anonymous said...

ahaa, hmmm.. noh, täällähän on tunnetusti suhteellinen käsitys :) posti ei ole munkaan ajatuksen tasolla olevia lähetyksiä (ilmeisesti) tuonut perille. pitäisi haastaa koko laitos oikeuteen!

;)

s o k

7:41 pm  

Post a Comment

<< Home