Monday, August 22, 2005

Pakkopallo

Nousin yovuoron jalkeen ylos hyvin levanneena, join kahvia suomalaisittain ja kommin ulos tupakalle. Jotain hassua kuului, ikaan kuin kaukaa muttei kuitenkaan. Juu, paikallisen jalkapalloseuran kotipeli. Puolen kilometrin paasta kuului kannustukset, yhteislaulut - ja maalit.

Sunday, August 21, 2005

Pankkikatiloytta

Soittivat torstaina 7.33 aamulla, et viitsisi tulla yovuoroon. Olivat todella pulassa. En edeskuulu pankkiin, mita kautta voi tehda ylimaaraista keikkaa hyvalla rahalla. Viitsinhan mina, kun unen popperossa vastasin. Herattyani kaduin kylla hetken. Tein vuoron synnarissa, ja kateellisena muut katsoivat, kun sain yon ainoan kopin - kaikki muut sektioita. Eka kerta ikina, kun kukaan ei tullut minua avustamaan, mutta eipa siina toisaalta tarvittukaan. Astrupeja ei tarvitse rutiinisti ottaa ja napa laitetaan ajallaan joskus. Ainoa ongelma on miten pitaa hanskat puhtaina ilman etta on koko ajan vaihtamassa. Ehka viela joskus keksin. Tai sitten en, ja lakkaan vain valittamasta kuten paikalliset ovat tehneet kautta aikojen.

Oli kylla upea synnytys. Pitkaan haki vauhtia, mutta lopulta kesti alle tunnin koko homma. Ihan hyva etta tuli ajoissa - ainakin siis minun kannalta :) Mutta parasta on, etta sain sovituksi, etta pankkivuoron eli ylimaaraisen rahan sijasta saan ensi viikolla pitkan paivan vapaaksi. Viisi perakkaista vapaata kylailijoiden kanssa!

Sunday, August 14, 2005

Neulomisvimmaa

Ostin Rowanin puuvilla-angoralankaa, pehmeaa ja ihanaa, mutta eipa loydy 5 puikon sukkapuikkoja koko saarelta, joten nyt tehdaan mita voidaan kahdella puikolla. Lisaksi tuli ikava Ruskovillan silkkivillalankaa, eika auttanut kuin tilata. Olen suomalaisen kaverin kanssa tartuttanut pariin skottityttoon neulomismanian, kieli solmussa opettelivat luomaan silmukoita :) Tulisikohan siita palmikkopaita vai jotain muuta, ideoita vastaanotetaan. Minna, onko sinulla antaa ohjetta neljan palmikolle tai muulle hauskalle palmikkokuviolle?

Sunday, August 07, 2005

Kotomaasta

Pahoittelen kiiruitani, ajatus on ollut paivittaa, mutta nettia kun ei kotona ole ja toissa mennaan sata lasissa niin ei toivoa.

Piipahdin vapailla mokilla ja Helsingissa, oli kuin olisin ollut pitempaankin poissa. Mokin rauha teki teraa Lontoon halinan jalkeen, mutta Helsinkiin oli jotenkin outo menna, kun ei enaa ollutkaan omaa kotia siella. Oli hieman irtonainen olo, mutta toisaalta tuli sellainen olo, etta tanne haluan palata kun vuosi maailmalla on taynna. Jannityksella odotamme, tuleeko Lord X viela sotkemaan suunnitelmia :)

Toissa on todellakin ollut kiirusta. Kahtakymmenta raskaanaolevaa aitia kahta katiloa kohden, liian vahan KTGja ja liian usein paperit kateissa. Antenataaliosastolle paatyy naisia mita kummallisimmista syista. Kenella on VTI ja sen takia IV antibiooteilla, kenella taas bronkiitti, yhdella poikkitila, ja toinen odottaa spontaania synnytyksen kaynnistymista. Ehka tama kaikki vuoden kuluttua tuntuu jarkevalta.