Saturday, July 23, 2005

Kaynnistyksia

Tyopaiva taas, teen aika paljon 12h paivia. Mika onneksi tarkoittaa sita, etta vapaita on enemman. Jostain syysta minulle napsahtaa aina kaynnistykset. Mika sopii minulle kylla varsin hyvin. Laakarit eivat kaynnistyksiin puutu ennenkuin Prostingeeleja on laitettu kahdesti ilman vaikutusta. Nama on paljon helpompia laittaa kuin cytotecit, mutta jotenkin tuntuu ettei nama toimi ihan yhta hyvin. Katilon tekevat myos kp-kaynnistykset. Mina en koskaan ole puhkonut kalvoja 1-2 sentista, ja nyt on tosi hankala arvioida milloin joku on kp-kypsa. Viela kun kunnon koukkuja ei edes ole, sellaisia muovisia vaan, milla saa lahinna kalvorakon rikki.

Olen tutustunut moniin tyokavereihin, yksi aikoo vieda minut Edinburghiin elokuvafestareille ja toiset Pariisiin. Ei valittamista. Ainoa mika arveluttaa, on nama pommitukset. Tama sairaalakin oli eilen eristettyna, kun joku oli unostanut laukkunsa etuovelle. Jos tama nyt ihan mahdottomaksi yltyy, niin saattaa olla etta koti kutsuu ennen kuin 12kk on taynna, mutta nyt taalla on ihan hyva olla - kunhan valttelee metroja.

Saturday, July 16, 2005

Kavellen olisit jo perilla

Tanaan soi hatakello. Kaikki juoksivat suuna paana - paitsi mina. Tokaisin katilolle, ettei moinen ole ihan suomalainen tapa. Hanpa vastaamaan, etta itse ainakin haluaisin, etta hlokunta reagoi nopeasti hatatilanteessa. Olin sekunnin muita myohemmin paikalla.

Wednesday, July 13, 2005

Palovammoja

Englantilaiset ovat uskomattomia. Arki on yhta hullunmyllya, kun organisointitaidot ovat sita sun tata, mutta odotas kun tulee kunnon incident. Kaikki ovat rauhallisia, odottavat rauhassa kotona etta tilanne selkiaa, organisoivat apua tehokkaasti ja eleettomasti. En olisi arvannut.

Pakenimme metropolia Isle of Wightille kahdeksi yoksi kaverin kanssa. Oli aivan toinen maailma. Rauhallista, aurinkoista ja polttavan lamminta. Enkos mina sitten karayttanyt nahkani. Mitaan en oppinut Unkarin reissulta, samat olkapaat ovat taas iloisen punaiset. Mutta mukavaa oli, ja nyt on olo kuin loman jalkeen. Ystavalla oli digikamera mukana, katsotaan jos saisin laitettua kuvia myohemmin.

Tanaan olen ensimmaista paivaa kunnon toissa antenataaliosastolla, orientaatio on ohi. Ei viela mitaan graavia mokailua, unohdin vain tarrat verinaytteista ja jouduin pistelemaan uudestaan :)

Thursday, July 07, 2005

Hengissa

Olen kunnossa, vaikkakin jarkyttynyt. Toissa on kaikki paalaellaan, ihmetellaan ja odotellaan. Meinasin viettaa tanaan iloisen shoppailuillan toiden jalkeen, mutta suunnitelmat ovat muuttuneet.

Monday, July 04, 2005

Teatterissa

Palkka tuli perjantaina, eika ole ikina ollut olo yhta helpottunut. Kavin kylla paivittain pommittamassa palkkatoimiston vakea. Kotiin tuli oikein kirje pahoitellen syvasti tapahtunutta, toivottivat antoisaa tyoskentelya tastakin huolimatta.

Tapasin eilen vasta-aloittavan suomalaisen katilon. En voinut kuin hymyilla hiljaa itsekseni, eipahan tarvitse enaa kayda kaikkea alkurumbaa lavitse. Nyt alkaa jo helpottamaan. Oli mukava voida olla avuksi, kun seitseman puhelin numeron sijasta on nelja mita kokeilla sosturvatunnusta hankkiessa, ja tietaa mista hankkia siedettavan hintaista ruokaa. Taisin kylla hieman pelotella tarinoillani, sen verran oli kauhistunut ilme katilolla.

Tanaan olen leikkurissa treenaamassa. Edellisen kerran olin sektiossa instumenteissa opiskelijana yhden ainoan kerran, ja nyt meinasivat laittaa minut yksin! No, eivat onneksi laittaneet. Hilpeinta oli, etta osa vanhan opettajamme opeista patee taalla. Pitaa kunnolla napauttaa instrumentti leikkaavan kateen :) Hygienian kanssa ei ihan yhta tiukkaa ole. Ihan sama miten ohitat pukeutuneet, kadet pestaan itse salissa, ja leikkausalueen peseminen noudattaa hieman erilaisia ohjeita kuin olen oppinut. Toisaalta nailla on kaytossa tosi napparaa desinfioivaa sprayta selanpesuun ennen epiduraalia. Ja kaikki puudutetaan istualtaan, mika mielestani toimii paljon paremmin. Ja taalla todella panostetaan laskimotrombien valttamiseen. Kaikilla on sektioissa ja pitkaan sen jalkeen kunnon tukisukat, ja sektion ajakti laitetaan saariin villit hierovat vekottimet.

Paiva on ollut vaan tosi hiljainen, aamun ensimmaisen elektiivisen tein, samaan aikaan oli paivystysleikkaus toisessa salissa, ja sen jalkeen on ollut tosi hiljaista. Elektiivisia piti olla kaksi, mutta viisas aiti paatti suunnata alatiehen. Pitaisi vaan jollain ihme konstilla oppia tamakin tyo.