Sunday, October 30, 2005

Paluu arkeen

Venetsiasta tulon jälkeen tein elämäni pisimmän työviikon. Kyllä se siltä tuntuikin. Pitkä päivä ja neljä yötä puurrettiin. Sen jälkeen loma Suomessa tuntuikin entistä makoisammalta. Kävin pikaisesti Helsingissä ja lopun viikon makasin mökillä ruomana. Pääsin näkemään hennon ensilumenkin, vaikka kunnon myräkkä oli tullut vasta minun palattua tänne.

Nyt on taas helpompi työputki, kun ei tarvitse maksaa vapaita takaisin. Olen siirtynyt synnytyssaliin, ja kolmessa vuorossa olen saanut saldoksi yhden sektion ja kolme alatietä! Varsin uskomaton saavutus täkäläisittäin. Nyt olen vakuuttunut siitä, että edessä ei voi olla muuta kuin pitkä liuta sektioita. Tai sitten vuotajia ja vesimenneitä. Tänään vietän löhövapaata kotona verkkareissa. Kaupassa pitäisi käydä jos suinkin jaksaisi. Siinä riittää aivan tarpeeksi haastetta.

Sunday, October 09, 2005

Lomaa!

Olin skottiystävien kanssa Venetsian reissulla. Satoi melkein koko ajan ja mulla oli korvatulehdus, mutta silti oli ihana reissu. Ajattelin, että taskuvarkaat veisivät rahat, mutta kyllä ne ihan kauppoihin upposivat. Minulla on ollut täällä järkevän kuluttajan maine, mutta nyt varmaan meni sekin uusiksi. Mennessä minulla oli 6kg tavaraa, lähteissä 11 ja käsimatkatavaroissakin aivan liikaa.

Loman jälkeen on pikkasen hankala orientoitua arkeen. Pitäisi käydä kaupassa ja nukkua varastoon neljää yövuoroa varten, mutta jotenkin kaikki muu pieni värkkääminen tuntuu kiinnostavan paljon enemmän. Ja miten voisikaan arki kiinnostaa, kun on heti kohta uusi loma tiedossa! Kunhan jotenkin räpiköi tämän viikon 60 työtuntia läpi...