Päivä potilaana

Tutustuin eilen työpaikkaani asiakkaan näkökulmasta lihaskipujen ajamana. Minut otti vastaan nuori fysioterapeutti, ja vei tutunlaisen potilassalin verhoilla lohkottuun vastaanottotilaan. Kokemus oli yllättävän hyvä. Omasta mielestäni vaatimaton, vaikkakin häiritsevä kipu otettiin tosissaan, piirrettiin kipukartta ja kartoitettiin kipua kuvaavia adjektiiveja. Vastaanlaisia karttoja olen Suomessa nähnyt käytössä vain kipuklinikoilla, joiden potilaiden kohdalla puhutaan jo aivan eri luokan jomotuksesta. Aikaa taustatietojen kokoamiseen kesti silti korkeintaan 10 min. Käynnin tuloksena oli viikoksi venyttelyohjeita ja lupaavanlainen hoitosuunnitelma. Ja vielä nelisen käyntiä päälle. Jos kipu ei hellitä, niin lähete laitetaan eteenpäin.

Ja mikä olikaan oleellista? Ei se, että minulle oltaisiin luvattu nopea ja helppo ihmeparantuminen, vaan se, että kuunneltiin ja otettiin tosissaan. Suomalaiseen terveydenhuoltoon tottuneelle kummallinen kokemus. Taas sain eväitä omaan työhön.

Suomalaista osaamista

No tietenkin siinä kävi niin, että edessä on ollut pelkkää sektioiden ihmeellistä maailmaa. Pakko kuitenkin myöntää, että yhtään turhaa ei niissä ollut. Viimeyönä minulla oli ihan oikea synnyttäjä, mutta eikös toisaalla tullut sektio. Olivat tarpeeksi epätoivoisia kysyäkseen minua instrumentteihin, en siis ole mokomaa tehnyt sitten orientaation.

Ote keskustelusta
"Green Armitage, please"
(mutinaa toiselle suomalaiselle kätilölle) "Muistaks sää mikä se näistä on..."
"Ööh, which one is it? Could you show me?"

Puolituntia meni ylitöiksi steriilien liinojen äärellä, kunnes palasin synnyttäjäni luo. Siellä opiskelija raukka oli saanut olla juuri kenenkään häiritsemättä, ja aamuvuorolaiset pyörittelivät ihmeissään päätään. Ei sentään ollut ehtinyt synnyttää.

Järkevän kuluttajan järki mennyt

Olen saanut täällä järkevän kuluttajan maineen. Mietin monta kertaa ostoksia, haluan, että hankintani ovat käytännöllisiä, tai vähintään että niitä tulee myös käytettyä eivätkä jää nurkkiin pölyttymään.

Tai niin oli tähän asti. Italiassa karkasi mopo ensimmäisen kerran käsistä. Ostin suolaisen hintaisen vaasin, joka vaatii lähes koko sisustuksen uusimista, jotta se sopisi uuteen kotiinsa. Koto-Suomessahan sitä rahaa vasta paloikin hyvinkin epäekologiseen kohteeseen, kuten eräille teistä olen ehkä pari kertaa hehkuttanut. Ja torstaina päiväretkellä Oxfordissa menin ja ostin itselleni äärimmäisen epäkäytännöllisen mutta sitäkin ihastuttavamman hatun. Onneksi rahat menivät käsityöläisille eikä multi-kansallisille yhtiöille... Ikäänkuin tässä olisi enää varaa kuuluttaa mitään ideologioita.