Ensitunnelmia eli kaaos

Nelja paivaa takana. Kaaosta tiedossa nyt ja tulevaisuudessa. Alkaa IKINA muuttako ulkomaille, yhta sotkua. Yritan avata pankkitilia, tuhat lappusta jo mukana osoittaakseen sita ja tata, ja aina jotain puuttuu. Nettiyhteytta ja kannyliittymaa en ole viela yrittanytkaan.

Kamppa on ehka aavistuksen parempi kuin hurjimmissa painajaisissa. Asustan australialaisen, etela-afrikkalaisen ja anonyymin kiukkuisen ita-eurooppalaisen kanssa. Mukavia nama vahemman kiukkuiset ovat, mutta yksinaisyys kylla viela painaa. Tanaan sentaan tapasin pari suomalaista toissa. Juu, eka paiva on tanaan, ja melkoinen laitos tuo tuntuu olevan. Monta kiemuraa selvitettavana, helpoin niista ehka terveystarkastus - vain yksi paperi puuttui, ja sen sai kahdella puhelinsoitolla Suomeen. Tai ainakin pitaisi saada. Mitaan muuta ei voi tehda, ennen kuin saan avattua pankkitilin, hiphei! Ihmiset ovat sentaan kovin ystavallisia, ja yrittavat parhaansa mukaan auttaa.

Perehdytys onkin lahinna kokoustelua siella sun taalla ja ihmisten tapaamista. Itse tyon opettelua on vain muutamia irtonaisia paivia kullakin osastolla.

Palaan sorvin aareen eli soittelemaan Suomen pankkista lisaa todistuksia.

Jäähyväisiä

Tänään oli viimeinen päivä töissä Suomenmaalla - siis viimeinen toistaiseksi. Työn ja itkuntäytteinen oli päivä. Toivottivat onnea matkaan ja mikä mukavinta, tervetuloa uudelleen. Tuntuu, että olen aivan järjiltäni jättäessäni unelmatyöpaikan ja ihanat työkaverit. Ja niin varmaan olenkin. Nyt sitä kuitenkin on lähdettävä, jos ikinä meinaa lähteä. Eräs työkaveri niin osuvasti sanoi, että harvoin sitä katuu sellaisia asioita, mitä on tehnyt, tekemättömiä enemmänkin.

Pankkikin lähetti kirjeen, jossa kehui suhdettamme, malttaakohan täältä siis lähteäkään... Lentoliput on taskussa, työtovereiden lahjoittama laukku kainalossa (suuri kiitos!), uusi osoite tiedossa ja kaiken pitäisi olla kunnossa lähtöä varten. Nyt voi keskittyä kuoron 75-vuotisjuhliin ja pakkaamiseen.

Toipilaan tohinoita

Eivät menneet itkut hukkaan. Lasku tuli postissa, pääsin vinguttamaan uuden uutukaista visaa, ja nyt enää tarvitsee jännittää, tuleeko rekisteröitymiskortti tänne ennenkuin muutan sinne. Että menee pienen kätilön pää pyörälle. Tänään löysin vielä laukusta ruttuisen hakemuslomakkeen eurooppalaista sairaanhoitokorttia varten. Au pairina ollessani minun ei tarvinnut kuin marssia terkkariin, ja pääsin lääkärille, toivottavasti ei tälläkään kerralla tarvitse kompuroida. Mutta uskokaa tai älkää, täytin ja lähetin hakemuksen heti! No joo, olisin voinut kyllä löytää sen laukustani jo kolme viikkoa sitten.

Postilaatikolle kulkiessani kysyin taas lähikaupasta muuttolaatikoita. Ei ole juuri nyt - taaskaan - tule huomenna uudelleen. Äiti on tulossa illalla pakkausavuksi, ja minulla on toistaiseksi vain viinilaatikoita, joita autollisten ystävien kanssa eilen raahattiin, ja jätesäkkirulla. Onneksi en omaa taipumusta kerätä krääsää nurkkiini...

Flunssa pahainen ei vielä ole irrottanut otettaan. Toivottavasti paranen pian, ensi viikolla olisi vielä töitä ja tuhottomasti menoja päälle.

Itkut Unkarissa

Tulin pari tuntia sitten viikon kuoromatkalta Unkarista. Ihania taloja, hilpeää seuraa - ja flunssa. Iski onneksi vasta loppumetreillä, nyt saan vielä kärsiä viikon riekkumisista. Reissunpäältä soitin työnvälitystoimistoon, ovat jo varaamassa lentolippuja. Heti perään tirautin ensimmäiset lähtöitkut. En tiedä itkettikö enemmän lähdön peruuttamattomuuden tunne, vai se, etten saa ottaa mukaan kuin 20 kiloa.

Rekisteröitymispaperit ovat vaan vielä tulematta, täytyy huomenna soittaa toimistolle uudestaan. Ettei menisi hyvät itkut hukkaan.