Back to home

Four weeks I have now been in Finland, and it has not been as bad as I expected. Weather has been too good - I would prefer it warm, not hot, and work has started well. It's fun beeing back to the labour ward and people have been nice. The strangest thing is that there really is no cultural differenced - everybody pretty much understands each other.

Last weekend was my first midsummer off for eight years. I thought I wouldn't know how people spend it but I guess I have been well informed while making money (here you make pretty good money if working that weekend). Lots of bathing in sauna, swimming and barbequeing... and beer. And I saw two of my friends from London! Since missing all my friends first from Helsinki and now from London too I really enjoyed myself.

Bloggailusta

Eräällä Suomen visiitillä tapasin ihmisiä. Heillä oli paljon mielipiteitä, ja ne olivat tiukkoja. No joo, päädyimme kuitenkin keskustelemaan blogeista. Yksi oli sitä mieltä, että mokomat ovat vain itsekeskeisyyden ilmentymä, ja pieni sieluni koki heti tarpeen nousta ja puolustautua. Tänne lähteissä blogin ajatus oli, että tuleepahan pidettyä yhteyttä. Joukkosähköposti nyt periaatteessa ajaisi saman tarkoituksen, mutta sen kanssa tulee jotenkin tietynlainen harha, että viesti olisi persoonallisempi kuin onkaan. Blogin kanssa ajatus on jotenkin selvä. Kuka tahansa voi käydä lukemassa. Sähköpostien kirjoittelua se ei ole vähentänyt. Olen niiden kanssa muutenkin kovin laiska. Nyt ei ole vain tarvinnut aloittaa alusta jokaisen kanssa erikseen. Ja ihmiset kirjoittelevat postia ja kyselevät tarkemmin, mikä on ollut mukavaa. Lisäksi olen saanut muutaman sattumalukijan yllätyksekseni, kiitokset Tuleva kätilö ja K2O.

Kertopaaka, mitä tehdä blogin kanssa, kun palaan Suomeen. Muutanko sen vain englannin kieliseksi, jotta alkuperäinen ajatus taas toimisi Lontooseen jäävien ystävien kanssa? Kyllähän suomalaiset englantia osaavat, jos haluavat edelleen blogia seurata.

Uskokaa tai älkää, hiukan jännittää julkisesti englanniksi kirjoittaminen.

Uneton

Kello on jo paljon, ja minun pitäisi olla nukkumassa. En ole järkevä, vaan jään leikkimään koneella. Nyt on uudet nettiselaimet ja sähköpostiohjelmat, parkkipaikka viikonlopuksi maksettuna ja hikoiltu nettipankissa. Selitän itselleni, että kaikki tuo oli tarpeellista ja hyödyllistä. Enkä voinut tehdä kaikkea aiemmin, koska siskon kanssa piti skypetellä, kaverille soittaa, ja kämppiskin tarvitsee nettiä vuorollaan.

Reilu viikko sitten olin vanhempieni kanssa Skotlantia ihmettelemässä. Aivan mieletön maa, joka paikassa upeat maisemat ja ystävälliset ihmiset. Lontooseen paluu oli taas vaikeaa.

Huomenna on team building päivä. Mietitään, miten työtä voisi tehdä laadukkaammin, helpommin ja mukavammin. Ihmettelen kovasti, miten ovat ottaneet minut mukaan. Tuskin minulla on enää paljon muutettavaa tuossa tiimissä, kun lähtöön on enää reilu viikko. No, ottavat kuitenkin, ja päivän päätteeksi mennään syömään (ja juomaan) lähtöni kunniaksi. Varsinaiset läksiäiset ovat ensi viikolla, mutta he halusivat oman intiimimmän illan. Sopiihan tuo, kunhan vain olen kunnossa lentääkseni varhain perjantaina ystäväni häihin. Yöunilla ei kyllä tulla hurraamaan, jos tänäkään yönä en ymmärrä mennä ajoissa tutumaan.

Alkaakohan pikkuhiljaa avartua, mitä vuodella on ollut annettavana? Olen jo muutamat lähtöitkut ehtinyt itkeä, ja paluu on alkanut jo pelottaa. Tuntuu höhlältä, että kun on saanut kaiken tuskan jälkeen itsensä sopeutumaan tänne, on sama projekti edessä Suomessa. Vaan mentävä on, Lontoo ei ollut minua varten. Ainakaan tällä kertaa.

Grillausta

Mitä tulee kanavartaista, kun viisi naista grillaa? Ihan hyviä uunissa. En ole koskaan ennen joutunut pohtimaan pallogrillin käyttöä, eikä se kyllä avautunut vieläkään. Kestittäjät lupasivat korjata sytytysnesteillä valellut palamattomat (!) hiilet piiloon, ennenkuin miesväki tulee paikalle. Täytyy opetella joskus sekin jalo taito. Kuten renkaiden ilmanpaineen tarkastuskin.

Tai äh, sitä varten ovat maailmassa miehet.

Ratkaisu

Pahoittelen aikaansaamattomuuttani blogin päivityksen suhteen, jos joku on turhaan käynyt sivuilla kurkistelemassa. Lupaan päivittää aina kun on jotain sanottavaa...

Kävin lomailemassa Amsterdamissa ja Köpiksessä vanhan ystäväni kanssa. Aivan ihana reissu, Länsi-Eurooppa kun on vielä niin käsittämättömän lähellä Lontoota. Lentomatkoja siivittivät vielä sudokut. Pitäisikö huolestua jos huomaa ärsyyntyvästä liian lyhyestä lentoajasta, kun ei ole ristikoille tarpeeksi aikaa?

Työasiat unohtuivat aivan täydellisesti. Palatessa olin hetken aikaa hieman oudoissa tunnelmissa. Tälläistäkö täällä olikin. Yhtäkkiä alan huomata työn positiivisia puolia. Kuinka hyvin työntekijöistä pidetään huolta, miten kannustetaan erilaisiin projekteihin, keskustellaan hoitolinjoista ja annetaan erilaisia mahdollisuuksia tehdä töitä eri ympäristöissä.

Ei, minun ei tarvitse kaivaa kuumemittaria esiin. Yhtäkkisen myötämielisyyden takana on pari viikkoa sitten jätetty irtisanoutuminen. Sama ilmiö oli havaittavissa Suomessa ennen tänne lähtöä, vaikka siellä nautin työstäni paljon tasaisemmin. Täällä taas mennään äärilaidasta toiseen. Välillä saa toteuttaa kätilön työtä toivomallaan tavalla kannustavassa ympäristössä, välillä taas luovitaan tylyjen ja välinpitämättömien kollegojen keskellä mahdollista raastuvatuvan kutsua peläten.

Lontoo taisi olla väärä ratkaisu. Tai mistäs sitä olisi lähteissä arvannut, ettei metropolissa asuminen enää houkuttele. Jos haluaisin jäädä Britteihin (ei sekään olisi mahdoton ajatus), voisin hyvin hakeutua pienemmälle paikkakunnalle community työhön. Vaan Suomi ja metsät kutsuvat. Tänne pääsee aina uudestaan halutessaan. Onpahan ainakin silloin pankkitili ja sosiaaliturvatunnus valmiina.

Puuta ja villaa

Eilen oli ensimmäisen vuoden viimeinen supervision ryhmän kokoontuminen. Ohjaajamme laittoi kaikki miettimään, missä nyt olemme ja mihin suuntaan haluamme, ammatillisesti ja yksityisesti. Sain simppelin oivalluksen, että kuoro on löydyttävä taas. Jos musiikki puuttuu, puuttuu paljon muutakin. Päätin myös palata takaisin aktiivisynnytysajatuksiini. Tunnilla meidän piti aloittaa tavoitteiden toteuttamisen suunnittelukin, mutta se on kyllä aivan vaiheessa. Toisenlaisessa yksikössä olisin ehkä voinut saada enemmän ideoita ja kannustusta, mutta tuskinpa ajatus täälläkään on aivan hautautunut.

Ensitöikseni menin nettiin surffailemaan, ja tein itselleni koosteen torven käytöstä (sikiön sydänäänten kuuntelussa siis). En varmaan koskaan tule synnytystä pelkällä torvella kuunnellen hoitamaan, mutta haluaisin kovasti oppia tuotakin taitoa enemmän. Lieneeköhän taustalla yltiöpositiivinen ajatteluni, joka saa myös hamstraamaan villasukkia - jääkausi voi tulla, sähköt mennä ja vaikka mitä, voinpahan kuitenkin palelematta edelleen hoitaa raskaana olevia ja synnyttäviä naisia. Nyt minulla on siis ikioma puinen torvi, itsekoostetut käyttöohjeet ja käsittämättömän paljon villavaatteita.

Hatarapäisyyttä

Kahden viikon loma, että olikin outoa palata takaisin Lontooseen. Töissä pyörin ihmeissäni, unohdin henkilökortin ja hakulaitteen kotiin. No, pärjäsin sentään ilmankin. Viranomaisetkin muistivat parkkisakolla, meni sentään suoraan sihteerin hoidettavaksi, työaikana kun tuli.

Luulin lomallakin ottaneeni rennosti. Kieltäydyin yli vuorokauden eteen menevistä suunnitelmista ja menin mihin nokka näytti, mutta kyllä vain maistui uni palattuani. Otin kevyet kolmen tunnin päiväunet (enkä herännyt kun kämppis tuli toivettani kunnioittaen kertomaan pyykkivuoroni alkaneen) ja yöllä vielä 10 tunnin unet. On tuo rankkaa tuo lomaltapaluu.

Päiväreissuja

Unohdan joka kerta. Aina kun on suomalaisia ystäviä kylässä, näkee kaupungilla muutenkin paljon suomalaisia turisteja. Ja taas muistan, enhän muulloin juuri pyöri turistialueilla. Tasavertaisuuden nimissä näimme toki monta muunkin maalaista turistia. Yhden päivän pyörimme Portobello Roadilla, toisen Camden Townissa. Kolmentena päivänä kävimme Tate Modernissa sekä Covent Gardenissa, ja tämän päivän pyhitimme Stonehengelle.

Kovin ihmetyttivät, kuinka ovat aikoinaan saaneet kivet pystyyn. Ja kuka silloin saikaan idean "hei lähdetäänkö Walesiin hakemaan kiveä". Siinä on nimittäin ollut esi-isillä visiota. Myös navigointitaito ihmetytti, tai ehkä he sitten eivät tulleet murikoittensa kanssa suorinta reittiä. Tai sitten toivottavasti eivät tonnin painojensa kanssa huomanneet, että ai sen edellisen tammen takaa olisi pitänyt kääntyä jo viikko sitten.

Näin sitä ihmettelee pieni turisti. Ai joo, ja näimme Ameriikan presidentin esi-isän hauta-arkun. Oli ainoa Salisburyn katedraaliin haudattu sotilas. Ja brittien perustuslaki oltiin painettu leivinliinoihin. Ja taas oli turisti ihmeissään.

Laiskottelua ja löhöilyä

Tiedätte suunnilleen yhtä paljon mitä Lontoossa tapahtuu kuin minäkin. Makaan sohvalla, syön pahaa mutta epäterveellistä jälkiruokaa enkä saa itseäni liikkeelle mihinkään. Onko Suomessa havaittavissa samanlaisia oireita? Siellä voi sentää syyttää kohtuuttomia pakkasia ja pimeyttä, täällä ei voi kuin todeta olevansa laiska ja aikaansaamaton :)

Sunnuntaina kävin sentään äänestämässä. Thameskin ylitettiin valaanbongaustoiveissa. Kaiteet olivat liian korkeat näkemään yhtikäs mitään. Sentään näimme uutis-helikopterin kiertelemässä, varmaan siis olimme lähellä reppana-vainaata.

Skottiystäväni, joka oli äänestysreissulla mukana, totesi päästyämme paluumatkalle, että monella suomalaisella oli rillit. Ja vielä sellaiset kantikkaat ja mustat muovisankaiset. Onko suomalaisilla jotenkin huonompi näkö, hän kysyi.

Hihii, tänään asiakas yritti paikantaa murrettani. Arveli minun olevan lounaispuolelta kotoisin. Meinasi tuolilta tipahtaa, kun kuuli, että itse asiassa kartalla saa liikkua aika reippaasti koilliseen. Tulipa hyvä mieli, kun paikallinen luuli paikalliseksi.

Tyot mielessa

Aloitin communityn ja heti peraan saikun. Olen jo voiton puolella, mutta pomon toivomuksesta viela kotona. Pitaa kuulemma parantua kunnolla ensin. Ei kuulu suomalaiseen tyokulttuuriin. Huomenna palaan sorvin aareen luvan kanssa, saas nahda kuinka kroha kayttaytyy jatkuvassa puhetulvassa, on nimittain klinikkapaiva.

Tietaakos tai loytaakos kukaan hyvaa sf-kayraa? Taalla eivat harrasta moisia. Voisi olla kateva.

Sairaalan pyjamista siviileihin

Juu, taas ollaan ilman nettia. Ja aakkosia pisteilla. Nytkin kirjoittelen kuntosalin paatteella, jotta rakkaat lukijani ette aivan suuttuisi :)

Uuden vuoden olin pikaisesti Suomessa. Ihmettelin mokilla lumen runsautta ja pakkasta, ja jatkoin samoilla linjoilla vanhempieni luona. Muutaman kaverin paasin sentaan nakemaan. Paluu oli karmea. Kaikki joulun yli venytetyt sektiot ja kaynnistykset kaatuivat niskaan ja sirkus pyori taysilla. Juuri eilen toisen suomalaisen katilon kanssa juttelin, etta jos jotain taalta jaa kateen niin stressinsietokyky ainakin on kasvanut. Ihan vahasta ei hatkahda.

Olin eilen periaatteessa viimeista paivaa sairaalassa. Huomisesta alkaen menen avopuolelle tekemaan neuvolatyota. Teemme paljon kotikaynteja ja jonkin verran pidamme vastaanottoa terkkarissa. Lahinna se on ante- ja postnataalityota, mutta toisaalta olemme valmiina myos hoitamaan kotisynnytyksia, ja jos niita ei paivystysvuoroina ole (niinkuin taalla yleensa ei olekaan) niin luultavimmin paadymme synnariin. Parhaimmillaan homma on kuin unelma. Saa hoitaa samoja naisia raskauden alusta aina viikkoon pariin synnytyksen jalkeen asti, synnytyksenkin jos hyvin kay. Luultavasti, kun katiloita kuitenkin on nyt enemman, naen saman perheen korkeintaan muutaman kerran. Luulen silti, etta tyo on varsin mukavaa, kun saa rauhassa keskittya yhteen kerrallaan. Pian selviaa. Eika Suomessa tallaista edes paase katilo tekemaan!

Jos ei jouluna ole lunta

Tuli se joulu ilman luntakin. Eikä joulupukki pyyhältänyt ohitse. Reki kun ei täällä kulje, eikä kodossamme ole savupiippua, päätti pukki käyttää postin ja ystävien pitkää kättä apuna. Kiitos heille kaikille! Nyt koristaa olkipukki hyllyä, minttusuklaa täyttää nassua ja Kummelin DVD:t naurattaa. Poikakin sai uuden typymäisen jääskraban. Kyllä kelpaa.

Jouluaatto ei oikein joululta tuntunut, töihin taas yöksi kiiruhtaessa, mutta joulupäivä oli sitäkin makoisampi. Kämppiksen kanssa kokkailtiin ja leivottiin enimmäkseen onnistuneeksi. Kaikkein uskomattominta oli tulla aamulla kotiin hiljaisen Lontoon läpi. Tänään alkaneet alennusmyynnitkään eivät ole saaneet kaameaa ruuhkaa aikaan. Heitin kämppiksen lentokentälle ja kävin ostamassa itselleni lahjaksi printterin. Tulostin heti kourallisen suomalaisia ruokareseptejä.

Pahoja tekoja

Kylämme katolinen kirkko muisti kommuuniamme, ja kutsui jouluaatoksi tunnustustilaisuuteen. Pakanana minulla varmaan kestäisi kauemmin kuin tilaisuuteen varatut tunti ja kolme varttia.

Pahaa olen tehnyt.

Tänään ostin joulupaperia, joka oli muovikääreessä JA muovipussiin pakattuna. Kaksi kerrosta pakkausmateriaalia suojaamassa pakkausmateriaalia.

Ostin eilen taas uudet kengät, joita on tarkoitus vain harvoin käyttää.

Äksyynnyin eilen ystävällä, joka nauroi hyväntahtoisesti kielikompuroinnilleni.

0,05 sademetsän puuta kaatuu taas tänään sen takia, että voin tuprutella sen tupakansavuna ilmaan.

Tässä siis vain kahden päivän äkkiseltään mieleen tulleet pahat teot. Kerrataan se vielä kaikilla tähän astisilla elinpäivilläni... ja vietetään joulu kiltisti poissa kirkosta, tukkimasta tunnustajien jonoa. Saas nähdä onko joulupukillakaan mitään asiaa minun luokseni.

Glögiä ja kynttilöitä

Vietän itsenäisyyspäivää Lontoossa, vapaalla ja pikkuflunssassa. Sängyssä ei viitsi maata mutta oikein muutakaan ei jaksa. Olen sentään sytyttänyt kaksi kynttilää ikkunalle ja tarjoillut kämppikselle glögiä ruotsalaisella terästyksellä, Ikeasta ostettujen pipareitten kanssa. Ja avannut adventtikalenterista odotetun lippuluukun.

Haluatteko kuulla kasan kliseitä aiheesta Suomi ulkomailta katsottuna? (Oikeastaan en edes kysy keltään, kommentit kun tulevat vasta jälkikäteen, kun vahinko on jo sattunut. Bloggailun riemuja.)

Kaipokaipuun kohteita

• Ruisleipä. Jaksoin paahtoleipää kaksi viikkoa, sen jälkeen olen jotenkin onnistunut pitämään huolen päivittäisestä ruisleipäannoksesta. Sama pätee pikakahviin ja kahviin.
• Ulkotiloista eristetyt sisätilat. Ei kasva muratti sisään olohuoneen ikkunasta, ja ulkolämpötilan arvatakseen ei riitä se, että nousee peiton alta.
• Suomenkieli. Vaikka kuinka sujuvasti puhuu vierasta kieltä, on se aina vieras.
• Metsä. Vaikka puistot ovat upeita, ei ne kunnon umpiryteikköä voita.

Mutta siltikin. Jos vanhoihin merkkeihin on uskomista, niin kulttuurishokki palatessa saattaa olla suurempi kuin lähtiessä. Täälläkin on puolensa. Ainakin ihmiset ovat avarakatseisia, kun on pakko.

Viettäkäähän mukavaa Suomipäivää iltapukuja arvostellessa ;)

Päivä potilaana

Tutustuin eilen työpaikkaani asiakkaan näkökulmasta lihaskipujen ajamana. Minut otti vastaan nuori fysioterapeutti, ja vei tutunlaisen potilassalin verhoilla lohkottuun vastaanottotilaan. Kokemus oli yllättävän hyvä. Omasta mielestäni vaatimaton, vaikkakin häiritsevä kipu otettiin tosissaan, piirrettiin kipukartta ja kartoitettiin kipua kuvaavia adjektiiveja. Vastaanlaisia karttoja olen Suomessa nähnyt käytössä vain kipuklinikoilla, joiden potilaiden kohdalla puhutaan jo aivan eri luokan jomotuksesta. Aikaa taustatietojen kokoamiseen kesti silti korkeintaan 10 min. Käynnin tuloksena oli viikoksi venyttelyohjeita ja lupaavanlainen hoitosuunnitelma. Ja vielä nelisen käyntiä päälle. Jos kipu ei hellitä, niin lähete laitetaan eteenpäin.

Ja mikä olikaan oleellista? Ei se, että minulle oltaisiin luvattu nopea ja helppo ihmeparantuminen, vaan se, että kuunneltiin ja otettiin tosissaan. Suomalaiseen terveydenhuoltoon tottuneelle kummallinen kokemus. Taas sain eväitä omaan työhön.